5G on jo monelle tuttu ominaisuus puhelimissa, mutta yhä useampi hankkii huippunopean yhteyden myös kotiin. Jos kotona pelataan, katsotaan 4K-videoita ja tehdään etätöitä, ja erityisesti jos kotiverkossa on samanaikaisesti paljon käyttäjiä, saattaa yhteys tökkiä. Kiinteä 5G on älykodin arkea helpottava ratkaisu, joka ei kärsi puskuroinnista tai ruuhkautumisesta.

Miksi 5G?

Kotitalouksien vaatimukset netille kasvavat jatkuvasti. Yhä useampi kodin laite on yhteydessä langattomaan verkkoon ja ihmiset kuluttavat koko ajan enemmän dataa. 5G, eli fifth generation, on viidennen sukupolven nettiyhteys, joka vastaa jo nykyaikaisen kotitalouden vaativampiinkin tarpeisiin.

Uuden sukupolven teknologian suurin hyöty kuluttajalle on tietenkin nopeus, sillä se hyödyntää jopa kymmenkertaisia nopeuksia 4G:hen verrattuna. 5G:n nopeuden ja pienen viiveen ansiosta esimerkiksi videopelien pelaaminen, 4K-videoiden striimaaminen sekä suurten tiedostojen lataaminen onnistuvat vaivatta, eikä usempi samanaikainen käyttäjäkään muodosta ongelmaa. Se sopii kodin ainoaksi yhteydeksi, johon voidaan liittää niin koneet, älytelevisiot kuin muutkin kodin älylaitteet; myös valvontalaitteet.

Erityisesti nopeutta ja luotettavuutta haluavat pientaloasujat turvautuvat usein kuituverkkoon, joka voi kuitenkin olla yksittäiselle kodille merkittävä investointi. 5G:llä on mahdollista saavuttaa vastaavia nopeuksia kuin kuidulla, jopa 1000 M. Monissa kotitalouksissa hyödynnetään nyt 4G-yhteyttä, mutta erityisesti tiheään asutuilla alueilla verkon ruuhkautuminen voi aiheuttaa hidastelua. Uudemman sukupolven yhteys ei ala tökkiä, vaikka kaikki perheenjäsenet olisivat yhtä aikaa verkossa etätöiden ja -opiskelun, tai vapaa-ajan vieton merkeissä.

Miten saan toimivan kotiverkon?

Kaikki tutut suomalaiset palveluntarjoajat tarjoavat 5G-paketteja kotiin. Kiinteä yhteys asennetaan kiinnittämällä talon ulkoseinään tukiasemaan suunnattu ulkovastaanotin. Sisälle puolestaan asennetaan sisäreititin. Asennuksen tekee ammattilainen. Asennuksen jälkeen yksi ja sama yhteys toimii kaikissa kodin huoneissa.

Suurin ongelma on, ettei 5G-kotiverkko ole toistaiseksi saatavilla kaikkialla. Netissä tehtävä osoitehaku kertoo nopeasti, onko se saatavilla haluamaasi osoitteeseen. Myös palveluntarjoajat osaavat antaa aiheesta lisätietoa, sekä tarvittaessa suositella muita vaihtoehtoja. Palveluratkaisuja on moneen lähtöön ja suomalaiset kotitaloudet saavat pääasiassa nauttia laadukkaista yhteyksistä. Hyvä uutinen on myös, että Suomen tavoitteena on olla yksi 5G-teknologian kärkimaista, joten jatkossa yhä useampi kotitalous päässee sen piiriin.

Lue myös, kuinka suojaat langattoman kotiverkon.

Lähteet: CNET