Kun ensimmäinen iPhone lanseerattiin vuonna 2007, yleisö oli innoissaan siitä, kuinka paljon erilaisia asioita puhelimella saattoi tehdä. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin älypuhelin on monelle jatkuva häiriötekijä ja stressin lietsoja. Moni pyrkiikin nyt rajoittamaan puhelimen parissa vietettyä aikaa sekä karsimaan turhia sovelluksia ja näytölle kilahtelevien ilmoitusten määrää. Osa ihmisistä on mennyt vieläkin pidemmälle ja luopunut älypuhelimesta kokonaan. Tyhmä puhelin -ilmiö nostaa päätään maailmalla ja yhä useampi haikailee vanhojen kunnon Nokioiden pariin. Ihan kirppiksiltä luuria ei kuitenkaan tarvitse lähteä etsimään, sillä markkinoilta löytyy paljon moderneja näppäinpuhelimia. Myös älypuhelimiin on tarjolla sovelluksia, jotka karsivat puhelimen toimintoja.

Hanki moderni tyhmä puhelin

Modernit näppäinpuhelimet ovat peruspuhelimia, joista on riisuttu kaikki turha. Ne keskittyvät puhelimen ydintoimintoihin, kuten puheluihin ja tekstiviesteihin. Eri puhelimissa on hyvinkin erilaisia ominaisuuksia, joihin kannattaa tutustua etukäteen. Osassa puhelimista on lisäominaisuuksia, kuten kamera tai taskulamppu. Yleensä näppäinpuhelimissa ei ole pääsyä nettiin, mutta myös 4G-yhteydellä varustettuja malleja on tarjolla sellaista tarvitsevalle.

Jollekin tyhmä puhelin saattaa riittää ainoaksi puhelimeksi, mutta se voi olla myös oiva vaihtoehto vaikkapa työpuhelimen rinnalle. Näin työt hoituvat sujuvasti, mutta häiriötekijät eivät seuraa illalla kotisohvalle.

Säädä älypuhelimen asetuksia tai kokeile sovelluksia

Aina ei ole välttämätöntä ostaa uutta laitetta. Tyhmän puhelimen tarjoamasta zen-tilasta voi nauttia muutenkin. Älypuhelimen asetuksia säätämällä häiriötekijöiden määrää saa karsittua merkittävästi. Ilmoitusasetuksissa voi määritellä, mitkä sovellukset saavat tuutata näytölle ilmoituksia. Myös Keskity-tilan käyttöönotto iPhonessa on kätevä tapa rajoittaa häiriötekijöitä. Lentokonetila on väliaikainen ratkaisu silloin, kun haluat unohtaa puhelimen olemassaolon kokonaan.

Älypuhelimiin on saatavilla myös erilaisia sovelluksia, jotka pyrkivät tuottamaan tyhmää puhelinta mukailevan käyttökokemuksen. Varsinaisesta näppäinpuhelimesta poiketen älypuhelimen toiminnot saa kuitenkin tarvittaessa helposti takaisin käyttöön silloin kun tarve vaatii. Androidiin ja iPhoneen on tarjolla hieman erilainen valikoima sovelluksia. Tekniikkasivusto Wired suosittelee iPhonen käyttäjille esimerkiksi osuvasti nimettyä Dumb Phone -sovellusta. Sovellus luo tekstipohjaisen käynnistysvalikon, josta löytyvät ainoastaan tärkeimmät sovellukset. Kun olet valinnut itsellesi hyödylliset sovellukset, sovellus piilottaa kaiken muun näkyvistä. Sovellukseen on myös mahdollista luoda erilaisia profiileja eri käyttötarkoituksiin. Näin saat käyttöösi enemmän tai vähemmän toimintoja riippuen esimerkiksi siitä, oletko töissä vai vapaalla. Dumb Phone on maksullinen sovellus, mutta sitä saa kokeilla ilmaiseksi seitsemän päivän ajan.

Androidille sivusto suosittelee Minimalist Phone -sovellusta, joka karsii käyttöjärjestelmän ominaisuuksia varsin rankalla kädellä. Sovellus yksinkertaistaa aloitusnäyttöjä ja valikoita. Asetuksia räätälöimällä käyttäjä voi mukauttaa kokemuksen mieleisekseen ja normaaliin näkymään voi palata vaivattomasti muutamalla klikkauksella. Kyseessä on Dumb Phonen tapaan maksullinen sovellus, joka tarjoaa seitsemän päivän maksuttoman kokeilujakson. Näin käyttäjä voi ennen maksamista kokeilla, miltä elämä tyhmän puhelimen kanssa tuntuu.

Lue myös: iPhone ei ole maailman suosituin puhelin – arvaatko ykkösen?

Lähteet: Wired