Kun meidän on etsittävä jotain verkosta, useimmat meistä “googlaavat”. Googlen hakukone on niin hallitsevassa asemassa, että nimestä on tullut synonyymi verkkohakujen tekemiselle. Google ei suinkaan ole ainoa hakukone ja eri hakukoneilla on erilaisia toimintamalleja. Koska Googlen liiketoiminta perustuu mainontaan, sen kautta tehdyt haut tarkoittavat kauppaa yksityisyydelläsi. Google kerää käyttäjistään valtavasti dataa ja hyödyntää sitä mainosten ja hakutulosten personointiin.

Yksityisyysasetuksia muokkaamalla Googlen keräämää dataa voi rajoittaa jonkin verran, mutta tarjolla on myös lukuisia vaihtoehtoisia hakukoneita, jotka lähtökohtaisesti kunnioittavat yksityisyyttäsi enemmän. Jos haluat käyttöösi hakukoneen, joka ei seuraa hakujasi tai kerää tietojasi mainostajille, kannattaa tutustua alta löytyviin vaihtoehtoihin.

DuckDuckGo

Kenties tunnetuin vaihtoehto on DuckDuckGo, joka on toiminut yksityisyys edellä jo 15 vuoden ajan. Vaikka myös DuckDuckGo näyttää mainoksia, se ei Googlen tapaan kohdenna mainontaa. DuckDuckGo ei seuraa sen kautta tehtyjä hakuja, eikä tallenna hakuhistoriaa. Se myös ohjaa käyttäjän automaattisesti verkkosivustojen salattuihin versioihin aina kun se on mahdollista.

Laajennuksen voi asentaa kaikkiin selaimiin ja mobiiliin on tarjolla oma sovellus. Lisäksi hakuja voi tehdä suoraan osoitteeessa duckduckgo.com.

Lue myös: DuckDuckGo: esittelyssä yksityisyyttä tarjoava hakukone

Brave

Kun puheenaiheena ovat yksityisyyttä tarjoavat hakukoneet, vuonna 2021 päivänvalon nähnyt Brave on mainitsemisen arvoinen. Suuren suosion saanut Brave-selain on saanut rinnalleen hakukoneen, joka ei seuraa käyttäjän hakuja tai tallenna tämän tietoja. Huolimatta siitä, että Brave ei räätälöi hakutuloksia käyttäjän aiempien hakujen perusteella, se tuottaa vaikuttavan tarkat ja kattavat hakutulokset.

Startpage

Jos haluat saada Googlen hakutulokset käyttämättä Googlea, paras vaihtoehto on Startpage. Yritys tarjoaa Googlen hakutuloksia ilman seurantaa. Startpage lähettää hakusi Googlelle nimettömästi ja palauttaa hakutulokset käyttäjälleen ilman, että Google näkee, kuka haun on tehnyt. Hollannissa vuonna 2006 perustettu Startpage ei tallenna ihmisten henkilötietoja tai hakuhistoriaa. Yritys sanoo myös estävänsä estävänsä mainostajia näyttämästä käyttäjälle kohdennettuja mainoksia. Vaikka käyttökokemus poikkeaa hieman Google-hausta, hakutulokset ovat samat.

Mojeek

Vuonna 2006 lanseerattu brittiläinen hakukone ei käytä muiden hakukoneiden hakutuloksia, vaan se rakentaa omansa samalla tavalla kuin vaikkapa Google tai Bing. Yrityksen indeksointirobotit, jotka keräävät tietoa verkkosivuista, ovat indeksoineet yli 6 miljardia verkkosivua. Vaikka se ei yllä laajuudessaan Googlen tasolle, Mojeekin toimintamalli tarkoittaa, että yritys hallitsee täysin näyttämiään hakutuloksia sen sijaan, että se nojaisi muiden yritysten luomiin algoritmeihin. Mojeek nimeää tavoitteekseen tarjota käyttäjälleen korkealaatuisia ja puolueettomia hakutuloksia.

Lähteet: Wired